KOTKAN PESÄN TAIKA SÄRKYI

Bewe

  Bewen sunnuntainen vieras RB-93 on olemassa olonsa aikana vienyt kaksi kertaa aikaisemminkin täyden pistepotin kotiin tuliaisiksi Lappeenrantaan. Kaiken kaikkiaan joukkueet ovat kohdanneet toisensa 20 kertaa, joista Bewe on kirjauttanut nimiinsä 16 ottelua ja RB-93:lle tänään tuli kautta-aikain 4. voitto, jota joukkue tuulettelekin railakkaasti. RB-93 vei pisteet maalein 6-7 (1-2,3-3,2-2).

KAAMOSKIERROKSELTA TÄYDET PISTEET

Bewe

Tällä kertaa perinteinen Kaamoskierros tehtiinkin bussilla. Lähtö olikin perjantaina klo 17.00 Kotkan Pesältä kohti pohjoista. Bussissa olikin tilaa, sillä matkaan lähtijöitä olikin Bewen historian kaikkien aikojen toiseksi vähiten eli 21.

Bewe vei juhlaottelun

Bewe

Kaukalopallon vanhimman erikoisseuran Bewen 30-vuotisvuotisjuhlaottelu alkoi Porin Kärppiä vastaan juhlaseremonioin. Ensin uusiutunut lajin kattojärjestö Kaukalopalloliitto muisti juhlivaa seuraa. Porin Kärpät muisti mukiin menevästi maljakolla ja porilaisten suurella herkulla nahkiaisilla. Nahkiaispaketti ei päässyt hallia pitemmälle, niin hyviä ne olivat.

BEWEN POHJOISSAVON JA – KARJALAN KIERROKSELTA 4 PISTETTÄ JA VÄLÄHDYS URHEILURUUDUSSA

Bewe

  Lauantain kamppailu Devils – Bewe Lauantaina Bewe matkasi kalakukko kaupunkiin Kuopioon ilman olkapää leikkauksesta toipuvaa päävalmentaja Tuomas Astrenia. Valmennusvastuun kantoivat manageri Sami Virmanen ja Ville Valkonen. Savon sydämessä Bewe ei ole vierailutkaan vuosikymmeneen. Aikaisemmin kuopiolaisia edustuvat sittemmin kuopatut Dynamo ja KuKaPa. Nyt Niiralan montussa häärii enemmän rullakiekon puolelta tuttu […]

BEWE SPORTIN 30-VUOTISJUHLAOTTELU

Bewe

  Kaukalopalloliigan kestomenestyjän Bewen 30-vuotisjuhlaottelu on la 13.10. klo 16.45 Porin Kärppiä vastaan Helsingin jäähalli 2:ssa, joka paremmin tunnetaan kaukalopallopiireissä Kotkan Pesänä. Bewe juhlaottelun vieras on tuttu finaalivastustaja 2000-luvulta. Bewen mitaliketju on ollut katkeamaton 12 viimeisen kauden aikana. Kaudella 1995-96 tullut kulta on saanut jatkokseen -97 kultaa, -98 hopeaa, -99 […]

VARKAUDESTA TÄYSI PISTEPOTTI

Bewe

  Bewen matka alkoi Varkauteen ongelmilla, sillä Santahaminan silta teki tepposet ja jätti toisen maalivahtimme Tomi Turusen autoineen saaren puolelle. Keinot on monet ja pelikaverit kokosivat Turusen kamat kopista pelikassiin toivoen Turusen tulevan hallille.

BEWE, KÄRPÄT JA EPA HIOVAT KUVIOITA KUNTOON

Bewe

Lauantaina käytiin Kotkan Pesässä kolmen ehkäpä tulevan kauden kolmen ennakkoon kovimman seuran kesken turnaus. Ensimmäisessä ottelussa kotijoukkue kohtasi viime tämän vuosituhannen rakkaimman vastustajansa Kärpät. Ottelu oli alusta alkanen erittäin tasainen, ensimmäisen erän päätyttyä tasan 2-2 ja toinenkin päättyi 3-3.