Haaga ja Vaskivuori juhlivat koulukaukiksen SM-turnauksessa

Bewe
0 0
Read Time:3 Minute, 45 Second

Pirkkolan jäähallissa pelattiin perinteiseen tapaan lukiolaisten koulukaukiksen SM-lopputurnaus. Omista lohkoistaan itsensä ykköseksi ja suoraan välieriin pelasivat Oulusta tullut Pateniemen lukio sekä Mäkelänrinteen lukio Helsingistä. Pateniemi eteni lohkoykköseksi voittamalla kaikki ottelunsa, mutta B-lohkossa Märsky, Vaskivuori ja Linnakoski päätyivät kaikki tasapisteisiin, Märskyn omatessa parhaan maalieron.

Ensimmäisessä Puolivälierässä Pohjois-Haaga kohtasi porvoolaisen Linnakosken lukion. Pohjois-Haaga hallitsi ottelua, mutta oli heikko ratkaisupaikoissa eikä saanut maaleja aikaiseksi. Kahdesti Linnakoski tuli tappioasemasta tasoihin vieden ottelun rangaistuslaukauksille asti. Pohjois-Haaga oli lopulta rankkareissa niukasti parempi ja eteni välieriin.

Toisessa puolivälierässä kohtasivat Vaskivuoren lukio ja Lahden lyseo. Myös tämä puolivälierä oli äärimmäisen tasainen. Lahti pääsi johtoon ottelun alussa ja piti 1-0 johdostaan kiinni aina viimeiselle kymmenminuuttiselle asti. Ottelun lopussa Vaskivuori teki kaksi nopeaa maalia ja meni johtoon. Lahti sai vielä viimeisellä minuutilla maalinedusruuhkasta pallon maaliin, mutta lyhyen pohdinnan jälkeen tuomaristo hylkäsi osuman.

Välierissä maalierot pääsivät lopulta repsahtamaan isommiksi mitä muissa pudotuspeleissä ja molemmat lohkovoittajat yllätettiin ja passitettiin pronssiotteluun. Märsky ei oikeastaan missään vaiheessa pystynyt kunnolla haastamaan Pohjois-Haagaa, joka eteni lukemin 4-1 finaaliin. Toisessa välierässä puolestaan Vaskivuori karkasi lopussa peräti 8-2 voittoon.

Sekä finaalissa, että pronssiottelussa nähtiin huimat kirit. Pronssiottelussa Märsky kiri 5-1 tappioasemasta maalin päähän, muttei aivan saanut lopussa enää tasoitusta aikaiseksi ja jäi neljänneksi Pateniemen lukion viedessä pronssiset mitalit mukanaan Ouluun.

Finaalissa ero pysyi hieman pienempänä, mutta Pohjois-Haaga nykäisi kahden maalin johdon. Vaskivuoren onnistui tulla tasoihin ja lopulta Pohjois-Haaga joutui toistamiseen jatkopeleissä rangaistuslaukauksille. Tällä kertaa Vaskivuori oli parempi ja vei mestaruuden.

Active Image

Mestaruuden voittanut Vaskivuoren lukio: Joel Ahde, Nikolai Baranov, Joona Eronen, Riku Himberg, Santeri Hujanen, Otto Karuvaara, Niko Lindroos, Henri Mononen ja Meo Wörlin.

 Active Image

Hopealle Pohjois-Haagan lukio: Jarkko Aalto, Jere Aaltonen, Christian Ekman, Matias Jokinen, Arttu Kauppinen, Mikko Kumin, Oula Kuurre, Alex Maunula, Ville-Valtteri Mustonen, Vilhem Peltonen, Kalle Sundell, Teo Totro, Otto Tunturi sekä Joona Vuolteenaho

 Active Image

Pronssille Pateniemen lukio: Joonas Heikkinen, Julius Hermonen, Mikko Huovinen, Tuomas Jurvansuu, Tino Karjalainen, Teemu Kiviniemi, Niko Koppström, Juho Lähde, Santeri Määttä, Severi Polvi, Matti Riihiniemi, Antti Tiikkala

 Active Image

Neljännelle sijalle Märskyn lukio: Antero Eskola, Oliver Freden, Frank Gymer, Tomi Hiekkavirta, Janne Hämäläinen, Kami Kortelainen, Kimi Leppävuori, Olli Oksanen, Viktor Puukko, Henri Rahkonen, Juho Rautanen, Niko Seppälä, Kustaa Tuohimaa, Elias Ulander

 

Samanaikaisesti Oulunkylässä pelattiin ylä-asteiden SM-turnausta. Ylä-asteiden joukkuemäärä oli lukioita pienempi, joten ensin pelattiin neljän joukkueen kesken yksinkertainen sarja ja tämän jälkeen lohkon kolmas ja neljäs ratkaisivat pronssin kohtalon ja ykkönen sekä kakkonen kullan kohtalon. Haagan peruskoulu, Leppävaaran ylä-aste sekä Pohjois-Haaga olivat kaikki tasapisteissä ja Pohjois-Haagan kohtalona oli maalierolla pudota pronssiotteluun.

Pohjois-Haaga kukisti Vantaankosken pronssiottelussa lukemin 8-5. Finaalissa Haaga, joka oli hävinnyt alkusarjassa Leppävaaralle, nappasi revanssin ja kullan voittamalla Leppävaaran lukemin 8-3.

 Active Image

Mestariksi Haagan peruskoulu: Henri Holopainen, Casper Hurri, Frans Jalanti, Leevi Juntunen, Sebastian Kerkkonen, Tuomas Kerkkonen, Jesse Koskinen, Niklas Nordgren, Dani Scheiman, Niklas Tenhovuori, Lassi Vitali, Casper Vuorinen

 Active Image

 Hopealle Leppävaara: Joona Haarti, Miika Heiskari, Eelis Häkkinen, Luukas Hämäläinen, Jaakko Innanen, Sakari Innanen, Lenni Killinen, Davis Kruskops, Toni Nyrhinen, Pyry Puolakka, Jesper Savolainen, Eemeli Stenroos, Miro Uunimäki, Lasse Wallenius

 Active Image

Pronssille Pohjois-Haaga: Joona Aalto, Santeri Eskelinen, Justus Hakulinen, Juho Järvenpää, Veikka Kalliokoski, Eppu Karuvaara, Eeka Kölhi, Rasmus Lahnaviik, Teemu Liila, Lassi Paju, Noel Pietilä, Viljami Rakkolainen, Samuel Salonen, Severi Salonen, Juhani Sihvonen, Paavo Sundell, Roope Taponen, Väinö Tapper, Jesper Tarkiainen, Simo Tuomi, Arttu Urataipale, Leo Vaalavirta, Matias Örn

 

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Lukioiden SM-koulukaukiksen kuvagalleria

Koulukaukiksen lukioiden SM-finaaliturnauksen kuvagalleria löytyy nyt Bewen kuvapankista.