S-Kiekon päätöserän tehokkuus liikaa KJT:lle

Bewe

KJT väänsi S-Kiekkoa vastaan tasaisesti kaksi erää. Tehottomuus maalipaikoissa ja S-Kiekon päättäväisyys päätöserässä repsautti maalieron lopulta isoksi S-Kiekon korjatessa pisteet lukemin 1-5 (1-1, 0-0, 0-4).

KJT lähti otteluun S-Kiekkoa vastaan melkoisen vajaamiehisenä ja rosterista puuttui alkukaudesta isoa roolia ottaneita miehiä. KJT avasi kuitenkin vahvasti saaden heti avausminuutilla ylivoiman. Ylivoima oli kuitenkin tehotonta ja tehottomuus maalipaikoissa leimasi molempien joukkueiden peliä.

Avauserässä maaleja kuitenkin nähtiin. Reilun kuuden minuutin kohdalla Eemeli Hynnisen napakka rannari ohitti KJT:n maalilla torjuneen Juuso Hyypän vieden vieraat johtoon. Reilu puolitoista minuuttia myöhemmin Joel Närhi toi KJT:n tasoihin käyden sutimassa maaliviivalta Paul Manushinin ampuman kiekon irtopalat sisään.

Avauserässä tempo oli korkealla molemmilla joukkueilla, mutta ajatus ei aivan pysynyt temmon mukana ja pelissä oli välillä kiireen tuntua ja sitä kautta hölmöjä kiekonmenetyksiä. KJT:lla toki ketjuissakin oli tapahtunut poissaolojen myötä melkoista myllerrystä.

Toiseen erään pelinopeus laski ja peliin tuli vähän enemmän ajatusta mukaan. Toisessa erässä kotijoukkuetta koeteltiin fyysisesti melkoisesti. Reko Riihinen sai taklaustilanteessa iskun jalkaansa ja ontui koppiin, eikä palannut enää peliin, Myös Petteri Malm ja Simo Konttinen kokivat kovia, mutta pystyivät kumpainenkin jatkamaan peliä.

Tasaisessa erässä KJT sai toimitettua kertaalleen kiekon maaliin, mutta Joni Laasala S-Kiekon maalissa ehti torjuntaliikkeessään siirtää maalin pois paikaltaan, eikä maalia hyväksytty.

Päätöserään KJT:n hyvä taistelu ei enää riittänyt ja S-Kiekko alkoi ottamaan peliä haltuunsa pusertaen väkisin edelle ja erän lopussa ero pääsi repsahtamaan melko suureksi, vaikka pelitapahtumat eivät aivan loppulukemia vastanneetkaan.

KJT:n maalilla Juuso Hyyppä venytti patjansa muutamaan otteeseen upeaan pelastukseen, mutta lopulta ei Hyypänkään torjunnat auttaneet Janne Pitkäjärven päästessä napauttamaan maalin edestä kiekon ohi Hyypän.

Pari minuuttia myöhemmin Pitkäjärvi iski uudelleen ylivoimalla ohjaten kiekon maalinkulmalta Jani Svenskin loistavasta syötöstä jättäen Hyypän vaille mahdollisuuksia.

KJT:lla oli vielä kahden maalin takaa-ajossa tukku hyviä tontteja maalintekoon, mutta ratkaisuissa kesti liian kauan ja toisaalta Laasala pelasi erinomaisesti seinäjokelaisten maalilla.

Kolme minuuttia ennen loppua KJT:n into hyökkäämään kostautui Kevin Rayn ja Niklas Peltolan päästessä vastahyökkäykseen kahdella yhtä vastaan Peltolan iskiessä Rayn syötöstä ratkaisevan 1-4 osuman. Heti vihellyksen jälkeen seuraavasta hyökkäyksestä Tomi Poikonen nousi maalin eteen ja kaunisteli loppulukemiksi 1-5.

KJT ei tehnyt omista paikoistaan maaleja ja S-Kiekko paini kolmannessa erässä väkisin tarvittavat maalit voittamista varten. Hyyppä piti hyvin myös kotijoukkuetta pelissä mukana, mutta jäi valitettavan yksin päätöserässä maalillaan.

KJT:n pelit jatkuvat viikon päästä kahden ottelun viikonlopulla KJT:n matkustaessa lauantaina Tampereelle KOOVEEta vastaan ja sunnuntaina Tuusulaan saapuu vierailulle D-Kiekko.

Next Post

KJT voitokas historiallisessa ottelussa

KJT:n Noora Räty poistui voittajana historiallisesta naismaalivahtien kohtaamisesta miesten tasolla. Otto Leppäsen kolme maalia ja Rädyn 36 torjuntaa riittivät taisteluvoittoon D-Kiekosta lukemin 5-2 (1-0, 1-1, 3-1).

Subscribe US Now