Perttilän kypärätemppu toi kauden ensimmäisen kolmen pisteen voiton KJT:lle

Bewe
0 0
Read Time:5 Minute, 2 Second

KJT:n kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto varmistui vajaa viisi minuuttia ennen loppusummeria. Uleåborg A.I.K kaatui maalein 4-3 ja viikonlopun yhteissaldo tuusulalaisille oli neljä pistettä. Voiton takuumiehenä toimi kolme maalia iskenyt Juuso Perttilä.

Härkäviikon viimeistä otteluaan pelaava KJT sai vastaansa viikon verran levänneen Uleåborg A.I.K:n. Liekö edellinen ottelu vaikuttanut, mutta tavanomaisen räjähtävää lähtöä kotijoukkue ei saanut otteluun.

KJT:n ongelmat maalinteon suhteen johtuivat ottelun alussa hutiloinnista ratkaisevilla hetkillä. Kiekko pomppi lavassa ja ratkaisevat syötöt olivat heikkoja. KJT:n harvat laukaukset tulivatkin siniviivalta ja jäivät melko vaisuksi.

Vierailijat pääsivät hieman harvemmin KJT:n hyökkäyspäätyyn, mutta saivat vaarallisemmat paikat päästen touhuamaan turhan vapaasti KJT:n maalin edessä, mistä KJT:n valmennuskin pelaajia varsin äänekkäästi huomautti.

Erän lopulla Uleåborg pääsi 1-0 taukojohtoon Juha Turusen päästessä lyömään irtokiekon sisään Jere Isoahon läpiajon jälkeen.

Toiseen erään tuusulalaiset luistelivat selvästi paremmalla asenteella ja kaikki tekeminen oli selkeästi terävämpää kuin avauserässä.

KJT sai heti alkuminuuteilla ylivoiman ja oli lahjoittaa maalin Uleabårg A.I.K:lle, mutta Hyyppä selvitti läpiajon. Toisessa päässä saman ylivoiman aikana Juuso Perttilä oli lähellä kavennusta, mutta laukaus ei mennyt tolppaa lähemmäksi maalia.

Erän puolivälin jälkeen KJT:lle kävi lapsus hyökkäyssinisellä ja Uleåborg pääsi vastaiskuun ylivoimalla ja Anssi Ronkainen pääsi nostamaan lähietäisyydeltä kiekon maalin kattoon. Maalin jälkeen KJT valmennus otti heti aikalisän ja se myös tehosi.

KJT:lta astui aikalisän jälkeen esiin Juuso Perttilä. Vain 12 sekunttia vierailijoiden maalista Perttilä kavensi ohjaamalla Henri Siivosen rannarin oululaisten verkkoon ja puoli minuuttia myöhemmin Perttilä pääsi jo laukomaan Otto Leppäsen syötöstä ottelun tasoihin.

Perttilän maalien välissä KJT ehti aiheuttaa sydämmentykyksiä myös omassa päässä jälleen harhasyötön vuoksi oululaisten laukoessa tällä kertaa ylärimaan.

KJT joutui lopulta lähtemään päätös erään takaa-ajajana Uleåborgin A.I.K:n käyttäessä ottelun ensimmäisen ylivoimansa hyväkseen Mikko Tauriaisen saadessa hyvän poikkisyötön Ronkaiselta ja laukoessa kiekon tarkasti yläkulmaan.

Kolmannen erän avausminuuteilla Markus Rämän johtama kentällinen, joka oli koko pelin vaarallinen vaikka jäikin ilman palkintoa, oli lähellä maalintekoa. Kun yhdeksän minuuttia oli pelattu, ei maalinteko ollut enää ongelma. Ylivoimalla asialla oli kolmannen kerran Perttilä, jonka rannelaukaus upposi etualakulmasta sisään.

KJT sai palkintonsa nousujohteiseen otteluunsa Joni Häppölän ottaessa isoa roolia veivaten ylivoimalla koko Uleåborg A.I.K:n puolustuksen maalivahti Arttu Voutilaista myöten kahville ja Joel Närhi pääsi maalin edestä tuikkaamaan kiekon tyhjään maaliin.

Maalin johto piti loppuun asti ja KJT sai nauttia vihdoin ja viimein kauden ensimmäisestä kolmen pisteen voitosta. Tehomiehinä KJT:lla hääri vanhat tutut Juuso Perttilä (3+0) ja Joni Häppölä (0+3). Lisäksi kapteeni Lasse Malo nappasi kaksi syöttöpistettä.

– Päälimmäisenä mielessä on nyt helpotus ainakin osittain. Isot kolme pinnaa ja ensimmäinen voitto, se on iso juttu noille jätkille ja myös valmennukselle, mutta olihan toi vähän sirkusta, KJT:n valmennustiimin Mikko Juutilainen kommentoi ottelun jälkeen.

– Perttilä nyt tuntuu olevan isossa roolissa illasta toiseen. Vielä kun muut kaverit saa nostettua profiiliaan. Ollaan vähän turhan paljon yhden miehen varassa maalinteossa, Juutilainen kehui Perttilää.

Vierailijat yrittivät laittaa KJT:n ahtaalle heti alussa, mutta KJT kesti sen ja tuusulalaiset myös jaksoivat fyysisesti kolmen ottelun viikon viimeisen ottelun loppuvihellykseen asti.

– Tavallaan yritettiin siihen iskeä, että ollaan kärsivällisiä ja isketään painetta kun KJT:lla oli eilen ja keskiviikkona peli. Toivottiin, että se alkaisi jossain vaiheessa näkymään, mutta hyvin jaksoivat pelata ja jalka riitti loppuun asti. Tänään tehtiin vähän nousijajoukkueen virheitä. Meille tarjottiin ylivoimaa ja me ei sitä pystytty käyttämään, Uleåborgin päävalmentaja Jani Kuurlunti pohti ottelun käänteitä.

Voiton myötä KJT nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle seitsemänneksi. Perttilä nousi maalipörssissä nyt yhdeksään maaliin kuudessa ottelussa johtaen maalipörssiä ylivoimaiseen tyyliin. Häppölä puolestaan edustaa syöttöpörssissä yhdeksällä maalisyötöllä ollen toisena.

KJT vetäytyy nyt viikon tauolle ennen kuin matkaa ensi viikonloppuna Kaarinaan. Seuraavan kerran Tuusulassa pelataan lauantaina 17. lokakuuta kun Tuusulaan saapuu vieraaksi VG-62.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

KJT karkasi viimeisessä erässä voittoon tuttujen pelaajien voimin

KJT pelasi vahvat kaksi jälkimmäistä erää nousten 0-2 tappioasemasta lopulta 7-3 voittoon. KJT:n maalilla pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Noora Räty ja KJT:n tehoketjun keskellä debyyttinsä tämän kauden Suomi-sarjassa teki Samuli Valvisto. Molemmat ensikertalaiset pelasivat mallikkaasti parantaen ottelun edetessä.