Bewe TuusKin huikea toisen erän esitys siivitti tuusulalaiset kauden kolmanteen voittoon

Bewe
0 0
Read Time:4 Minute, 1 Second

Vaikean avauserän jälkeen Bewe TuusKi kokosi itsensä ja pelasi kaksi jälkimmäistä erää valmentaja Simo Mälkiän sanoin kauden parasta kiekkoa tähän mennessä ja voitti 5-2 Imatran Ketterän. Bewe TuusKin tehomiehinä toimivat kolme maalia iskenyt Valtteri Virkkunen sekä kaksi syöttöpistettä mieheen napanneet Edgar Lukjanov, Joel Lehtinen, Valtteri Heikkilä sekä Jami Jokela.

Ketterä laittoi Bewe TuusKin tiukille heti ottelun alusta alkaen ja samalla lyötiin temmon ja fyysisyyden osalta tahdit koko ottelulle kun kaukalossa nähtiin vauhdikasta ja taklausrikasta kiekkoilua.

Jäähyt määrittelivät pitkälti ensimmäisen erän painostusjaksot. Bewe TuusKi otti erän alussa ottelun ensimmäisen jäähyn ja Ketterän ylivoimapeli pyöri hienosti ja Ketterä saikin muutaman hyvän mylläkän Bewe TuusKin maalille, mutta aina kiekko jäi joko maalinedus ruuhkaan tai Bewe TuusKin maalilla hyvin torjuneen Sami Nousiaisen varusteisiin.

Ketterä jatkoi myllytystä jäähyn jälkeen tasakentällisin ja tuusulalaiset olivat paikoitellen todella suurissa vaikeuksissa, mutta Nousiainen piti Bewe TuusKia pystyssä ja pelissä mukana.

Bewe TuusKi sai omat paikkansa lähinnä terävistä vastahyökkäyksistä ja erän puolessa välissä Ketterä joutui rikkomaan. Myös Bewe TuusKin ylivoima pyöri kauniisti, mutta terävyys maalipaikoissa oli kateissa.

Bewe TuusKi sai tämän jälkeen myös tasakentällisin juonesta kiinni, mutta hyökkäyspään ratkaisut jäivät heikoiksi ja Ketterä nappasi ottelun hallinnan jälleen itselleen, muttei päässyt erän lopun tolppalaukausta lähemmäksi maalintekoa.

Toiseen erään luisteli aivan erilainen Bewe TuusKi. Tuusulalaiset painoivat kiekon heti keskialoituksesta Ketterän päätyyn ja hetken aikaa Ketterän päädyssä riehuikin melkoinen tuusulalainen myrsky. Suoraviivaisuus puuttui ensin ja kiekko yritettiin kuljettaa maaliin. Lopulta Bewe TuusKin painostus tuotti tulosta Rasmus Lindströmin lämätessä kiekon Ketterän maaliin.

Tämän jälkeen imatralaiset alkoivat hieman höntyilemään hyökkäyksiin lähdöissään ja Bewe TuusKi sai keskialueen katkoista järjestettyä itselleen ylivoimahyökkäyksiä, mikä tuotti pian tulosta Valtteri Virkkusen laukoessa ranteella illan ensimmäisensä.

Ketterän valmennus reagoi heti aikalisällä, mutta ottelun hallitsija oli yhä Bewe TuusKi. Maaleja ei kuitenkaan enää nähty. Ketterän erän ensimmäiset todelliset maalipaikat tulivat lopulta vasta erän viime minuuteilla, mutta kavennusta ei nähty.

Kolmannesta erästä muodostui lopulta maalikarkelot, jossa mentiin vauhdilla päästä päähän. Aina kun Bewe TuusKi teki maalin, sai Ketterä kuitattua kavennuksen välittömästi maalia seuranneessa vaihdossa.

Lopulta Virkkunen survoi ruuhkan keskeltä illan kolmantensa ja Bewe TuusKin viidennen siirtäen tuusulalaiset 5-2 johtoon.

Ketterä ei missään vaiheessa tämänkään jälkeen luovuttanut ja haki kavennusta aivan viime hetkiin saakka, mutta tuloksettomasti. Näin Bewe TuusKin ensimmäiset kolme ottelua ovat tuottaneet yhtä monta voittoa.

Ottelun jälkeen tehomies Virkkunen oli tyytyväinen tuusulalaisten pelin kääntämiseen vaikean ensimmäisen erän jälkeen.

-Ei oltu ihan valmiita peliin alussa. Totta kai pitäisi olla, gameday, pitäisi olla valmiina. Erätauolla saatiin kerättyä itsemme ja loppupeli oli hyvä. Käytiin tauolla läpi, ettei tällä tavalla voida jatkaa ja koottiin hyvin itsemme.

Bewe TuusKin kolmen voiton lisäksi myös yksilöt ovat saaneet onnistumisia. Virkkusella kolmeen otteluun on tehtynä nyt viisi maalia. Ketjukavereista Edgar Lukjanov on saalistanut tehot 0+5 ja Joel Lehtinen 1+3. Bewe TuusKin ottelut jatkuvat vieraspelillä Porvoossa Huntersia vastaan.

-Hyvä startti on saatu ja tähän malliin pitää jatkaa. Kiva on ollut pelata hyvien äijien kanssa. Hunters tulee tässä alkukaudesta tutuksi. Siellä on muutama kaveri pelaamassa, niin kiva pelata heitä vastaan tälläisiä paikalliskamppailuja, Virkkunen päättää.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKin syyskuun pistepörssi

Bewe TuusKin ykköskenttä tehoili syyskuun aikana ykköskentän arvoisesti. Muutoinkin pelaajia pääsi mukavasti pisteille tynkäkuun kolmen pelin aikana.