Bewe TuusKi ja Ketterä kolmanteen koitokseen

Imatran Ketterä aiheutti kotihallissaan Bewe TuusKille ensimmäisen varsinaisen peliajan tappion yli kuukauteen. Jääkiekon Suomi-sarjan ensimmäisen pudotuspelivaiheen toisessa kohtaamisessa tulos oli isäntien eduksi 3–1. Se tietää sitä, että tästä parista neljän parhaan joukkoon pääsijä ratkaistaan tänään lauantaina 1.3. Hyrylän kakkosjäähallissa kello 20 alkaen.

Eränumerot Imatralla olivat 0–1, 2–0 ja 1–0. Viime peleistä tuttu tuusulalaisten tehotrio Juuso Perttilä – Riho Embrich – Reko Riihinen vastasi ensimmäisen erän ainoasta osumasta. Perttilä sai johtomaalin nimiinsä. Keskimmäisellä 20-minuuttisella oli isäntien vuoro. Ensin tuli tasoitus ja sitten kahden miehen ylivoimalla voitto-osuma. Siinä vaiheessa Bewe TuusKille oli vihelletty kaikkiaan neljä kakkosta, Ketterälle ei ainuttakaan. Päätöserän kaksi kakkosta menivät sentään tasan.

– Hallitsimme peliä alussa täysin. Meillä oli siinä paikat kolmeenkin osumaan, mutta onni ei ollut myötä. Sitten alkoi tuomareiden toimesta järjetön kotiinpäin vetäminen, tuhahti Bewe TuusKin pääkäskijä Jarmo Räihä puhelimeen pelin jälkeen.

– Kotijoukkue sai hakata, ajaa maalivahdin päälle ja tehdä melkein mitä hyvänsä. Aivan käsittämätöntä tuomaritoimintaa! Räihä purnasi.

Bewe TuusKi otti vajaat kaksi minuuttia ennen päätössummeria aikalisän ja vaihtoi hetkeä myöhemmin maalivahti Jaakko Suomalaisen kuudenteen kenttäpelaajaan. Ajassa 59.17 isäntien Ville Immonen viimeisteli loppunumerot tyhjiin.

Suomalaisella oli kiireinen iltapuhde. Kaksi kiekkoa meni sisään, mutta torjuntojakin kirjattiin peräti 47. Ketterä-vahti Wille Mattila pelasi omilleen voiton 19 torjunnalla.

– Toki Suomalainen pelasi hyvän ottelun, mutta Ketterä lähinnä toimitti kiekkoa meidän maalille, kun erotuomarit olivat ensin tukahduttaneet meidän normaalin pelaamisemme, päävalmentaja Räihä selvitti tilastolukemia.

Suomi-sarjan muissa pudotuspelipareissa KeuPa HT lähetti jo runkosarjavoittaja Rovaniemen Kiekon yllättäen kesälomille. Keuruulla ratkaiseva 4–3-osuma syntyi jatkoerässä. Kalajokinen JHT ja Forssan Palloseura sen sijaan tasoittivat Ketterän tavoin voitot 1–1:een. Niinpä kolmannet pelit tarvitaan paitsi Hyrylässä niin myös Seinäjoella S-Kiekon ja Tampereella KOOVEEn isännöidessä.