post

Oilers antoi Bewelle tylyn oppitunnin maalipaikkojen tehokkaasta käytöstä

Bewe antoi Oilersille ottelun ensimmäisellä kympillä kolme maalia eteen. Bewen onnistui vielä kiriä maalin päähän, mutta lopulta Oilersin tehtyä viimeisen tyhjiin, Bewe joutui poistumaan 3-5 tappio niskassaan.

Bewe aloitti ensimmäisen erän räväkästi saaden hyvän paineen heti alusta alkaen Oilersin päätyyn. Bewen vyörytys katkesi tylysti ajassa 01:29 kun Bewen puolustus ei onnistunut katkaisemaan Oilersin pystysyöttöä ja Janne Väyrynen pääsi yksinläpi eikä erehtynyt. Bewe jatkoi heti maalin jälkeen uudelleen vahvasti kiekon pyöriessä Oilers päädyssä. Oilersin ottelun toinen vastahyökkäys meinasi sekin koitua kohtalokkaaksi päätylaudasta maalineteen kimmonneen kiekon ylätettyä täysin maalivahti Toni Tammen, mutta Oilers ei päässyt avopaikasta tolppaa lähemmäksi. Ajassa 05:01 Bewe joutui ensimmäisen kerran alivoimalle josta Oilers rankaisee. Hienosti pelatun kuvion jälkeen Joona Rönkkö sai ohjata vapaasti maalinedestä puolityhjillään ammottaneeseen Bewe maaliin. Tässä vaiheessa Bewevalmennus katsoi aiheelliseksi pitää aikalisän. Samassa päättyi Tammen iltapuhde ja maalinsuulle luisteli Joonas Inkilä. Nämäkään toimenpiteet eivät tuottaneet toivottua lopputulosta ja Oilers pääsi 08:00 tekemään jo illan kolmantensa Bewen puolustettua oman maalin edessä lepsusti. Oilersin kolmannen maalin jälkeen kiekonhallinta tasoittui huomattavasti ja Oilersin hurja maalintekovire rauhoittui ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Oilersin 0-3 johdossa.

Heti toisen erän alussa Oilers lähti jälleen nopeaan vastahyökkäykseen jonka päätteeksi Niko Putkonen iski puolittaisesta läpiajosta Oilersin jo neljän maalin johtoon. Tämän jälkeen molemmat joukkueet pystyivät tasakentällisin puolustamaan hyvin eikä todella vaarallisia maalipaikkoja nähty. Ylivoimalla Bewe puolestaan rankaisi tehden erän molemmista ylivoimistaan maalit. Molemmat Bewen yv-maalit syntyivät pakkien toimittaessa kiekkoa siniviivalta maalille, ensin Juuso Perttilän lyödessä Oilers-vahti Pekka Lahikaisen torjuman kiekon maaliin ja myöhemmin Marcus Nikanderin lämäri painui tolpan kautta maaliin. Hieman ennen erätaukoa Bewe pääsi jo maalin päähän Lahikaisen arvioitua väärin yrittäessään katkaista Bewen pystysyötön ja Perttilä pääsi tekemään illan toisensa tyhjään Oilersmaaliin.

Kolmannessa erässä Bewe haki vimmatusti maalia, mutta Oilersin puolustus kesti. Ottelun lopussa Bewelle tarjottiin vielä Oilersin protestoinnista huolimatta ylivoimaa, mutta ainoan maalin teki Oilersin Ville Lehtonen ampumalla kahdeksan sekunttia ennen ottelun loppua kiekon tyhjään Bewemaaliin.

Tappio venytti Bewen eron sarjataulukossa ylöspäin jo 13 pisteeseen. Bewen takana KOOVEE väijyy neljännellä sijalla jo kahden pisteen päässä. Active Image

Janne Väyrysen 0-1 maali ottelun toisella minuutilla aloitti Oilersin tappavan tehokkaan kymmenminuuttisen, jota Bewe ei enää pystynyt kirimään kiinni.