BeweTuusKille harmittava tappio

Ville Nenonen

Bewe TuusKi menetti kolme tärkeää pistettä jääkiekon valtakunnallisessa Suomi-sarjassa, kun entisen liigavalmentajan Reijo Mansikan luotsaama Kotkan Titaanit haki hieman yllättäen Hyrylästä voiton numeroin 2­–3 ja katkaisi isäntien kuuden ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken.

Kohtaaminen oli joukkueille jo viides keskinäinen tällä kaudella. Alkulohkossa pisteet menivät kolmesta pelistä Titaaneille 5–4. Jatkosarjan avauskierroksen pelin Bewe TuusKi sen sijaan vei Kotkassa puhtaasti 1–6.

– Kaveri oli nälkäisempi. Me olimme lapasia, myönsi Bewe TuusKin molemmista maaleista syöttöpisteen kirjauttanut konkari Toni Mäkiaho. Titaanit on sarjassa keskikastissa, Bewe TuusKi kuuluu neljän joukkueen tiiviiseen kärkiryhmään.

– Sata lasissa pitäisi olla aina. Muuten tulee tällaisia vaikeita iltoja, sanoi Mäkiaho.

Päävalmentaja Jouni Ikonen harmitteli suojattiensa huonoa tekemistä.

– Varsinkin ylivoimapeli oli aivan luokatonta, hän totesi.

Bewe TuusKi joutui pelaamaan viidellä puolustajalla, kun Jokipoikien A-nuorista siirtyneen Niko Vuorijärven edustusoikeutta ei saatu ajoissa kuntoon. Alakerrassa nähtiin kuitenkin yksi uusi nimi, kun Pelicansin A-nuorista poimittu Anssi Häkkinen debytoi Bewe TuusKi -paidassa ja tekikin sen vähintään tyydyttävästi. Hyökkäyksestä puuttui muun muassa joukkueen maalipörssin ykkönen Jaska Vilen, joka oli loukannut nivusensa sunnuntaina Nokialla.

Avauserä oli maaliton. Toisessa erässä kotijoukkueelle tarjoutui pari ylivoimaa, mutta erikoistilannepelaaminen oli kehnoa. Kaiken kukkuraksi Titaanit rankaisi alivoimalla Bewe TuusKissakin tällä kaudella nähdyn Lari Ariman istuessa ottelun toista kakkostaan. Teemu Somppi vei vieraat 2–0-johtoon. Titaanit oli tehnyt ensimmäisensä toisen erän seitsemännellä minuutilla. Bewe TuusKin puolustaja Patrik Lostedt purki huolimattomasti. Titaanien Niko Korhonen pääsi lataamaan siniseltä, ja Ville Myyryläinen siivosi maalivahti Joonas Inkilän torjuman kiekon luukulta sisään.

Sompin alivoimaosumasta Bewe TuusKi heräsi hetkeksi ja sai kavennusosuman aikaiseksi vielä ennen toista erätaukoa. Asialla oli tuttu tehovitja: Samu Vilkman viimeisteli, syöttöpisteet Miikka Jäskeelle ja  Mäkiaholle. Kolmannessa erässä Titaanit näytti kotijoukkueelle ylivoimapelaamisen mallia. Bewe TuusKin Iiro Mäntylän istuessa jäähyaitiossa Somppi teki illan toisen maalinsa. Isännät eivät onnistuneet hyödyntämään Titaanien kahta viimeistäkään kaksiminuuttista. Lostedtin 2–3-kavennus kuudella kenttäpelaajalla runsas minuutti ennen loppua oli laiha lohtu.

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueesta Toni Mäkiaho ja vieraista Teemu Somppi.

Kuvakavalkadi a’la Jonne Vaahtera:

http://jonnevaahtera.kuvat.fi/kuvat/Urheilu/J%C3%A4%C3%A4kiekko/2012-2013/Suomi-Sarja/Bewe+Tuuski+vs+Titaanit/

Bewe TuusKi pyrkii palaamaan voittokantaan lauantaina Hyrylässä. Kello 17 poikkeuksellisesti ykköshallissa alkavassa ottelussa on vieraana seinäjokelainen S-Kiekko. Sunnuntaina Bewe TuusKi matkustaa Eurajoelle HC Satakunnan isännöimään peliin.

Next Post

Vilkasta liikennettä viimeisenä siirtopäivänä

Mestis-karsintapaikkaa tiiviisti jahtaava Bewe TuusKi menetti viimeisen siirtopäivän ruljanssissa puolustajansa Patrik Lostedtin Mestis-joukkue Mikkelin Jukureihin, mutta sai tilalle Peltosaaren Nikkareista Jussi Ruoholan. Tässä kuussa 27 vuotta täyttävä puolustaja Ruohola kuului HPK:n vuoden 2006 SM-kultajoukkueeseen. Hän on pelannut liigaa HPK:ssa ja Ässissä kaikkiaan 71 ottelua kausina 2005-09 ja heti sen jälkeen […]

Subscribe US Now