Bewe TuusKilla mainio kolmas erä Nokialla

Ville Nenonen
0 0
Read Time:1 Minute, 31 Second

Bewe TuusKi nappasi Nokialla paikalliselta Pyryltä arvokkaan voiton valtakunnallisen Suomi-sarjan kuumahkossa kärkipään kamppailussa. Lukemat 3–5 (1–1, 2–1, 0–3) tiesivät sitä, että Bewe TuusKi nousi sarjataulukossa paremman maalieronsa turvin ohi Pyryn. Samoissa pisteissä kakkosena on KeuPa HT, jolla on kaksi ottelua enemmän pelattuna. Kolmikolla on eroa kärkijoukkue Rovaniemen Kiekkoon vain kolme pistettä. Kolme parasta karsii maaliskuussa Mestikseen.

Bewe TuusKi ratkaisi kuudennen peräkkäisen voittopelinsä heti päätöserän puolivälin jälkeen. Ensin Jaska Vilen viimeisteli kapteeni Antti Suomisen syötöstä 3–3-tasoituksen, ja vajaa minuutti myöhemmin Cody Dion iski voittomaalin.
– Dion oli taas työteliäs. Hän on parantanut koko ajan, kehui Bewe TuusKin päävalmentaja Jouni Ikonen kolmessa viime pelissä yhteensä neljä maalia tehtaillutta amerikkalaishyökkääjää.
Lauri Lehvonen sinetöi Nokialla loppunumerot vajaat kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.

Konkaripuolustaja Patrik Lostedt vei kauden toisella osumallaan Bewe TuusKin johtoon ensimmäisen erän kuudennella peliminuutilla siirretyn rangaistuksen aikana. Kotijoukkue tasoitti kuitenkin ennen ensimmäistä erätaukoa, vaikka Bewe oli vienyt peliä selkeästi.
Toisen erän alussa verkko soi toisen kerran Bewe TuusKin maalivahdin Joonas Inkilän selän takana.  Pari minuuttia myöhemmin vierasjoukkue sai viiden minuutin ylivoiman, kun Pyryn Janne Suomelle tuomittiin ottelurangaistus potkaisemisesta. Bewe TuusKin ylivoimapeli oli kuitenkin tehotonta.
– Vastustaja sai ekstratsemppiä alivoimastaan. Meidän ylivoimamme oli heikkoa läpi pelin, Ikonen harmitteli.
Runsaat kaksi minuuttia ennen toisen erän päättymistä Bewe TuusKin kapteeni Antti Suominen tasoitti, mutta jo 19 sekuntia myöhemmin nokialaiset menivät vielä kerran johtoon. Siinä vaiheessa maalivahti Inkilä laittoi onneksi luukut kiinni, ja viimeisessä erässä Bewe TuusKi nousi rinnalle ja ohi.
– Se on hyvän joukkueen merkki. Olimme fiksuja, Ikonen kiteytti.

Bewe TuusKi koki pelissä pari takaiskua. Jonne Juntheikki sai kiekon leukaansa, ja Jaska Vilen loukkasi aivan loppuhetkillä nivusensa. Toivottavasti kaksikko toipuu pian pelikuntoon, sillä Bewe TuusKilla on edessään toinen peräkkäinen kolmen pelin viikko. Keskiviikkona kello 18.30 alkavassa kotiottelussa Hyrylässä vierailee Kotkan Titaanit.

Kuvat ottelusta: Harri Hedman      Pyry – Bewe Tuuski

About Post Author

Ville Nenonen

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKi pääsi jo viivan päälle

Maalit ratkaisevat. Se oli Bewe TuusKin onni, kun KOOVEE kaatui Hyrylässä jääkiekon Suomi-sarjan ottelussa niukasti 5–4. Ansaituista pisteistä on nyt paha puhua.