Bewe TuusKille pisteet myös Seinäjoelta

Ville Nenonen
0 0
Read Time:1 Minute, 17 Second

Bewe TuusKin viikonloppu Pohjanmaalla tuotti toisenkin kolmen pisteen voiton. Sunnuntaina kaatui Seinäjoella jääkiekon Suomi-sarjan ottelussa S-Kiekko numeroin 2–4. Voittomaalin isä oli tällä kertaa Jonne Juntheikki. Jaska Vilen iski edellisillan tapaan viimeisen niitin tyhjiin.

Käsikirjoitus noudatti muutenkin pitkälti Vaasassa lauantaina pelatun pelin kaavaa.

– Yhtä tiukkaa oli. Pelasimme taas nousujohteisesti: kolmas erä oli paras, kiteytti Bewe TuusKin päävalmentaja Jouni Ikonen.

Sarjajumbona majaileva kotijoukkue sai otteluun lentävän lähdön, kun kumilaatta oli Bewe Tuuskin maalivahdin Jaakko Suomalaisen selän takana jo 25 sekunnin kuluttua aloituskiekon putoamisesta.

– Valmistautumisessa ei varmaankaan ollut vikaa. Tuli vain paha uinahdus siihen alkuun, Ikonen totesi.

Vasta puolisentoista minuuttia ennen erätaukoa Samu Vilkman onnistui tasoittamaan, vaikka ylivoimaakin oli avauserässä tarjolla runsaasti.

Bewe TuusKi ehti olla puolitoista peliä tyystin jäähyilemättä, kunnes ajassa 32.10 Olavi Tihveräinen otti päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuuttia ja pari minuuttia myöhemmin Patrik Lostedt väkivaltaisuudesta kakkosen. Kolme minuuttia myöhemmin rangaistuspenkille joutui Toni Mäkiaho. Onneksi alivoimat eivät kostautuneet.

– Oli kiihkeä peli, ja nuori erotuomari vähän provosoitui, kommentoi Ikonen jäähysuman taustoja.

Päätöserässä saatiin taas maalejakin aikaiseksi. Isännät olivat ensin asialla, mutta Bewe TuusKin puolustaja Teemu Kupiainen tasoitti. Juntheikin viimeistelemä voitto-osuma nähtiin runsaat neljä minuuttia ennen loppua. Jenkkihyökkääjä Cody Dion sai maalisyötöstä ensimmäisen tehopisteensä Bewe TuusKin paidassa.

– Tärkeimmät osumat – toinen ja kolmas – tulivat tällä kertaa muualta kuin ”perinteiseltä” maalintekijäosastolta, kiitteli Ikonen ja kehui myös 39 kertaa torjuneen maalivahti Suomalaisen osuutta voitossa.

Bewe TuusKin pelit jatkuvat Tuusulassa lauantaina 19. tammikuuta kello 17. Vieraana on silloin Kokkolan Hermes, joka on taannoin nähty kahteen otteeseen SM-sarjatasollakin. Seuran tuoreimmastakin ranskalaisesta pääsarjavisiitistä on tosin aikaa jo 46 vuotta.

Matti Hannula

About Post Author

Ville Nenonen

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKi karkasi kakkoserässä kokkolalaisilta

Bewe TuusKi otti kolmannen peräkkäisen voittonsa jääkiekon Suomi-sarjassa, kun Kokkolan Hermes kaatui Hyrylässä selvästi 8–2. Samalla Bewe TuusKi ankkuroitui tiukasti mukaan sarjan kärkiryhmään, jonka kolme parasta pääsee maaliskuussa karsimaan Mestis-paikasta. Bewe TuusKi on nyt neljäntenä edellään vain Rovaniemen Kiekko, Nokian Pyry ja KeuPa HT. Kolmantena olevat keuruulaiset ovat vain kaksi […]