Haukoista ei ollut Bewe Hockeyn haastajaksi

Bewe
0 0
Read Time:2 Minute, 33 Second

Bewe Hockey jatkoi voittojen tiellä selättäen Järvenpään Haukat selkein luvuin 5-1 (1-0)(2-0)(2-1). Jo viides peräkkäinen voitto ei ollut vauhdilla pilattu, mutta tärkeät kolme pistettä tulivat kuitenkin ansaitusti. Kolmella kentällisellä otteluun lähtenyt Bewe Hockey törmäsi jo tutuksi tulleeseen viiden miehen makaavaan linjaan.

Siihen puskeminen söi energiaa ja ajoittain turhautti kotijoukkuetta. Ennakko kaavailuissa Bewen oletettiin ottavan helpohkon voiton. Haukat kuitenkin pyristeli mukana mutta ilman minkäänlaista taktiikkaa on vaikea voittaa Bewen tasoista taitavaa ja työteliästä joukkuetta. Minkäänlaista yllätyksellisyyttä ei Haukkojen pelikirjasta saatu kaivettua esille.

Ottelun alku oli Bewen hallintaa kun Haukat tyytyi vain katsomaan vierestä. Vastahyökkäyksiin turvautunut Haukat ei päässyt missään vaiheessa edes vaarallisille maalipaikoille. Ensimmäistä maalia odotettiin erän puolivälin kohdalla kun Haukkojen Ramil Jokisen maila kohosi Bewen Sam Roossin kasvoihin. Ulosajon saattelemana pääsi kotijoukkue jauhamaan viisi minuuttia ylivoimaa mutta ilman tuloksetta. Katsomo heräsi ensimmäisen kerran eduskunnalta lainassa olevien torkkupeittojen alta kun Riku Rahikainen unohdettiin maalinkulmalle ja lapioi limpun sisään Panu Pättiniemen syötöstä.

– No ensimmäinen erä oli mitä oli, hyvin sekavaa kaikin puolin, meillä taisi olla jäähyjäkin 10 minuutin edestä. Hankalampi se on alivoimalla maaleja tehdä kuin ylivoimalla tai tasakentällisin, Bewe Hockeyn puolustaja Timo Ahonen päivitteli.

Onneksi toisessa erässä Janne Sulennon johtama hyökkäysvitja laidoillaan Henri Vikström ja Arttu Leppä loivat maalipaikkoja, joista kaksi päätyikin verkon perukoille Vikströmin toimesta. Muutenkin erityismaininnan arvosta oli Sulennon edesottamukset. Taikuri –lempinimestään tunnettu Sulento urakoi maalin edessä ylivoimissa, raastoi vastustajan pakkeja taklauksillaan ja näytti myös pelisilmänsä toiminnan syöttötaidoillaan.

Kolmannesta erästä puuttui tarvittava raikkaus. Ottelu näytti ajoittain Risto-Matti Ratian tanssiesitykseltä Tanssii tähtien kanssa –ohjelmasta, tylsää katsottavaa eikä tekniikkakaan kohdallaan. Jäähyjen sävyttämä ottelun tärkein asia oli saavutetut kolme sarjapistettä. Kehitystä täytyy tapahtua, jotta tavoite suomisarjassa pelaamisesta toteutuu. 

Pelipäällä olivat 0+4 tehot ottelussa iskenyt Bewen Aki Tuominen. Myös lainamailoilla pelannut Janne Tolvanen tuki hyvin, mutta tällä kertaa ilman tehopisteitä. Ari Ahokas 30 torjuntaa ja rauhallinen esiintyminen maalilla, pääsi helpolla ottelussa.

 

Tähtikotkat:

*Panu Pättiniemi, 1+1 ja virheetön suoritus, kuukauden kotkapelaaja

**Janne Sulento, ”Taikuri” oli täynnä intoa ja joukkueen eteen pelaamista, 0+2

***Aki Tuominen, 0+4, tarvitseeko muuta sanoa

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKille viides peräkkäinen voitto

Lohkojumbo Imatran Ketterä oli kotikentälläänkin helppo nakki Bewe TuusKille Suomi-sarjan alkusarjan ottelussa. Nolla pysyi yhä isäntien pistesarakkeessa selvin 1–8-lukemin.