Puolustajat tehomiehinä Kellokoskella

Bewe

Kokeneet puolustajat Patrik Lostedt ja Jan Hagelberg olivat pääosissa, kun Bewe jatkoi voittosarjaansa jääkiekon II divisioonan etelälohkon jatkosarjassa. Lostedtin ja Hagelbergin tuplien siivittämänä Bewe nitisti Kellokosken Alun vieraissa numeroin 5-7. 


Bewe johti kolmannen erän puolivälissä jo viidellä maalilla (7-2), mutta loppuminuuttien velttoilu kavensi eron kellokoskilaisittain siedettäväksi. Tilanteessa 5-7 kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Bewe joutui vielä alivoimalle, kun maalivahti Joakim Wessmanille vihellettiin kaksiminuuttinen tahallisesta maalin siirtämisestä. Lisää osumia ei kuitenkaan enää nähty puolin eikä toisin. 

Pasi Kangas vei ensimmäisessä erässä Bewen johtoon jo 32 pelisekunnin jälkeen. Kun Lostedt oli onnistunut sen lisäksi kahdesti jo ennen erän puoliväliä, vaihtoi KelA maalinsa suulle Mikko Heiskasen tilalle Mika Hakolan. Aivan turha mies ei Heiskanenkaan ollut, sillä hän ehti torjuakin 12 kertaa. 

Wessman antautui ensimmäisen kerran ajassa 18.08. Niinpä ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 1-3. Bewen Niko Varjoniemi särki Hagelbergin syötöstä Hakolan nollan ajassa 25.49. Toinen erä pelattiin tasan, kun Wessmankin joutui antautumaan kertaalleen. 

Kolmannessa erässä onnistui ensin Bewen Olli-Valtteri Laaksonen ja sitten Hagelberg tasavajaalla kahdesti 17 sekunnin välein, ennen kuin ote löystyi ja KelA pääsi kaunistelemaan. 

Bewe pelaa pitkästä aikaa kotiottelun torstaina 1. joulukuuta. Kello 19 alkavassa ottelussa vieraana on Järvenpään Haukat, jonka Bewe murskasi alkusarjassa 13-1.

Next Post

Pelit jatkuu!

 BEWE HOCKEYN JATKO-OTTELUT JOULU-HELMIKUU  KOTIOTTELUT: To 01.12.2011 19.00 Sport Hampuris Areena Bewe – Järvenpään HaukatSu 11.12.2011 16:00 Sport Hampuris Areena Bewe – HyvinkääTo 15.12.2011 19:00 Sport Hampuris Areena Bewe – HCK SalamatTi 3.1. klo 19.30 Sport Hampuris Areena Bewe – ViikingitKe 11.1.2012 klo 19.00 Sport Hampuris Areena Karhu-Kissat – Bewe […]

Subscribe US Now