BEWE 55 palasi mitalikantaan senioreiden sm-turnauksessa

Bewe
0 0
Read Time:1 Minute, 39 Second

BEWE 55 noukki sm-pronssia 3. – 4.4.11 Helsingin Myllypurossa järjestetyissä kaukalopallon senioreiden sm-turnauksessa

 Sample Image

 

Edellisen kerran pronssia tässä ikäluokassa haettiin Jyväskylästä 2009. BEWEn taival lauantaina alkoi erittäin suotuisasti, neljästä pelistä kolme ensimmäistä mentiin adrenaliininhuuruisessa hurmiossa, voitosta voittoon. Loppuillasta vastaan luisteli varkautelainen KeVeKa (lopullinen Suomen mestari 2011), joka asetti arvot uuteen järjestykseen. Nokkiin tuli kuin tummalle miehelle. Jouduttiin lähtemään kotiin miettimään mikä meihin oikein osui.

Sunnuntaiaamuna Myllypuron sumuista vastaan liukui OuPa, terveellistä mutta stadilaisesta näkökulmasta hieman kummallista rössypottua nauttiva äijäsakki. Tuli sitten aitoa koivistolaista oikein olan takaa. Asiaan ilmeisesti vaikutti myös se, että kisat käytiin kotipaikkakunnallamme ja mamman valvovan katseen alla lauantai-iltana suoritettu nesteytys epäonnistui lähes täydellisesti. Taas mietittiin, että vieläkin on mitali, tosin hiukan himmeämpi, yhden pelin päässä.

Pronssiottelussa vastaan asettui lahtelainen Hurjat Ukot. Äärimmäisen väännön jälkeen BEWE 55 otti voiton lukemin 3-2. Tässä pelissä kaikki Bewen kolme voittavaa maalia teki käsittämätön käsi, Markku Nuotiomaa, vaikka tilastot muuta väittäisivät. Pronssijoukkueen riveissä esiintyi jälleen näyttävä joukko bewe-ikoneja; Teukka Ulander, Jallu Salminen, Kössi Ekdahl, Ami Heikkinen, Ribis ja Reese sekä maalissa Bona. Mukana saalistuksessa myös Aku Hakulinen, Timo Haapala, Seppo Markkanen, Markku Nuotiomaa ja Pekka Päivinen Joukkueen hyvän menestyksen innoittamana Bewe-organisaatiossa harkitaan nyt kuvassa olevan BEWE 55 -joukkueen ikuistamista pronssipatsaaksi Kotkan Pesän edustalle.

Maksuhaluttomia ja -kyvyttömiä katsojia 7.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Salibandyn M55 Mestarit 2011 BeWe Pegasos

 
Sample Image