Bewe pääsi Porissa harvinaisen helpolla

Bewe
0 0
Read Time:1 Minute, 31 Second

Kaukalopalloliigan kärjessä tasapisteissä olleiden Porin Kärppien ja Bewe Sportin kohtaamisessa ei pitkään riittänyt kärkitaistelun makua. Bewe haki joulutauon päättymisen merkeissä vieraspisteet länsirannikolta selvin 8–15-numeroin.

 Sample Image

Harri Hautajoen nopean kypärätempun myötä Bewe johti ensimmäisen erän jälkeen 5–3. Kun toista erää oli pelattu runsaat 11 minuuttia, olivat lukemat jo 3–11. Siinä vaiheessa kärppävahti Joni Meskanen, joka ennen peliä palkittiin liigan joulukuun pelaajana, sai tarpeekseen. Meskasen tilalle tuli Tapani Nurmi. Hän joutui antautumaan vain neljästi, mutta Bewen pahin maalinälkä oli tyydytetty jo Meskasen kustannuksella.

Kuuslalle 300 peliä täyteen
– Sattui muutama onnenkantamoinen heti alkuun. Pääsimme myös muutamiin hyviin vastahyökkäyksiin, joista onnistuimme upottamaan, selvitti kaikkiaan kahdeksan (5+3) tehopisteen iltaa Porissa viettänyt pörssikärki Hautajoki. Beweläisistä myös Olli Pelkonen (2+4), Jonne Vaahtera (2+2), tällä kertaa puolustajana pelannut Paavo Torkkola (1+3) sekä kolmesti maalannut Joakim Mether lihottivat mukavasti kauden saldoaan. Bewen Janne Kuusla pelasi Porissa 300. liigaottelunsa.

Kaukalopalloliiga jatkuu Bewen osalta tulevana lauantaina, 15. tammikuuta, kalenterivuoden ensimmäisellä kotiottelulla. Vieraaksi tulee RB-93 Lappeenrannasta. Peli alkaa kello 15.45.

Kuvateksti:
Harri Hautajoen kolmas henkilökohtainen osuma näki Porissa päivänvalon jo, kun ensimmäinen erä oli tuskin ehtinyt toiselle puoliskolleen. Kärppien Toni Vuorisalon ja maalivahti Joni Meskasen estelyistä huolimatta lukemat muuttuvat 2–4:een. Erotuomari Santeri Valve ei ole vielä ehtinyt reagoida.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe Hockey - Kotkan Titaanit

”Uusi vuosi ja uudet kujeet”. Näin alkoi myös Bewe Hockeyn osalta tämä vuosi kun valmennustiimi uudistui pakon edessä ja uusina luotseina puolenvuoden ikäistä kiekkoryhmää alkoivat vetää Kari Jalonen sekä Kai Tervonen.