MIIKKA KIISKI PALAUTTI BEWEN VOITTOKANTAAN

Niko Häppölä
0 0
Read Time:2 Minute, 53 Second

Hyökkääjä Miikka Kiisken kaksi maalia päätöserässä ratkaisivat Bewelle täyden pistepotin kotiottelussa RB-Oulua vastaan.

Kiiski iski luukulta Jaakko Niemensivun namupassista 4–4-tasoituksen, kun kolmannen erän kahdeksas minuutti oli juuri käynnistynyt ja 5–4-voittomaalin viitisen minuuttia myöhemmin, kun Tommi Heinosen laukaus kimmahti päätylaudasta maalin eteen suoraan Kiisken lapaan. Voittomaali tuli ylivoimalla, kun RB-Oulun Valtteri Appel istui kaksiminuuttista kolhittuaan Bewen Niko Hermusen nenää. 

– Tärkeään paikkaan tulivat, totesi Kiiski tuplastaan, joka nosti hänen kauden maalisaldonsa 13:een.

– Kaksi ensimmäistä  erää olivat aika huonoja. Joukkueen kannalta oli hyvä saada voitto huonon lauantaipelin jälkeen. Peli oli nyt parempaa, kuten numerotkin kertovat, Kiiski tuumi.  

Jälleen räväkkä  alku

Runkosarjan ykköstila oli edellispäivänä luisunut lopullisesti Porin Kärpille, kun Bewe hävisi kotonaan Kuopion Devilsille 4–5. Siitä sisuuntuneena ja kakkossijaa varten vielä pisteitä kaipaavina Bewe aloitti RB-Oulua vastaan räväkästi, kuten parissa edellisessäkin kotipelissä on ollut tapana. Kun runsas minuutti oli pelattu, viimeisteli Sami Lindholm avausosuman Janne Kuuslan syötöstä. Ennen ensimmäistä erätaukoa myös Sami Arima ja Niko Hermunen onnistuivat yllättämään oululaisvahti Kimmo Tapalisen. RB-Oulu jätettiin avauserässä nollille, vaikka silläkin oli omat mahdollisuutensa. Muun muassa kapteeni Juha Heikkinen oli kahdesti nokitusten Bewe-vahti Henri Vesikon kanssa, mutta Vesikko veti pidemmän korren. 

Toisen erän neljännellä  minuutilla Ville Hälikkä rikkoi Vesikon nollan. Hieman ennen erän puoliväliä RB-Oulu pääsi kahden miehen ylivoimalle, kun Aku Lasaroff sai kakkosen estämisestä ja Sami Arima urputti saman tien itselleen pienen käytösrangaistuksen. Bewen puolustus kesti vain puolisen minuuttia, kunnes Kari Hiltunen toi oululaiset maalin päähän. Olli Holopainen tasoitti 3–3:een ajassa 35.15, kun erotuomareilla oli käsi pystyssä Bewen siirretyn rangaistuksen merkiksi.  

Maalivahdit palkittiin

Holopainen vei RB-Oulun myös johtoon ylivoimalla kolmannen erän alussa, kun Bewen Tommi Nikka istui kakkosta kiinnipitämisestä. Bewen onneksi Kiiski löysi maalijyvän kreivin aikaan. Viimeiset puoli minuuttia vierasjoukkue yritti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Vesikko ei kuitenkaan enää ollut yllätettävissä. Vesikolle kirjattiin kaikkiaan 43 torjuntaa, RB-Oulun Kimmo Tapaliselle vain 25. Molemmat maalivahdit palkittiin joukkueidensa parhaina. Helsingin Pyttykerho puolestaan arvioi ottelun parhaaksi pelaajaksi Miikka Kiisken. 

Bewen pistemiehet: Miikka Kiiski 2+0, Jaakko Niemensivu 0+2, Sami Lindholm 1+0, Sami Arima 1+0, Niko Hermunen 1+0, Janne Kuusla 0+1, Niko Lintunen 0+1, Tommi Heinonen 0+1.  

Ottelun tuomitsivat Santeri Valve ja Jussi Säteri. 

Bewe kohtaa viimeisessä  runkosarjaottelussaan lauantaina 30. tammikuuta kello 15.45 alkaen kotonaan RB-93:n. Lappeenrantalaiset ovat sarjataulukossa kolmantena kaksi pistettä  Beweä perässä. Bewelle riittää siis tasapeli kakkostilaan.

About Post Author

Niko Häppölä

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

BEWE TAISTELEE KAKKOSPAIKASTA

Kaukalopalloliigan runkosarja, joka on järjestyksessään 20. päättyy tulevana viikonloppuna. Hallitseva Suomen Mestari Kärpät varmisti jo lauantaina runkosarjan voittonsa. Kakkossijasta ja kotieduista käydään vielä tiukkaa vääntöä. Helsingissä pelattavassa ottelussa Bewen ja lappeenrantalaisen RB-93 välillä ratkeaa 2. ja 3. sijat. Samoin UKP Raumalta halajaa voittoa jämsäläisestä Duosta ja neljättä sijaa, joka on matkalla Kuopin Devilseille, […]