BEWELÄISET VALMIINA KEVÄTKAUTEEN

Bewe

Valmentajan arviot pelaajista syyskauden jälkeen


Pitkä syksy elokuun alusta aina joulukuun loppuun saakka alkaa olla takana. Joukkueen harjoitteluinto on ollut hyvää, mutta kiitettävään on vielä matkaa. Kevään aikana innokkuus yleensä nousee, varsinkin kun pudotuspelit alkavat lähestyä. Kevät kierrokselle jäi vielä 9 runkosarjan ottelua ja mahdolliset pudotuspelit, joita on enimmillään 15.

Vielä ei ole menetetty runkosarjan piikkipaikkaa, vaan se on omissa käsissä, vaikka syyskaudella tulikin kaksi karvasta tappiota niin EPalle kuin RB-93:lle. Kaukalopalloliigassa on niin vähän otteluita että niihin motivoitumisessa ei pitäisi olla mitään epäselvää. Pitäkäämme aina mielessä, että pelipäivä on aina JUHLAPÄIVÄ ja siihen valmistaudutaan aina hyvin ja annetaan parasta yleisölle.

Syyskauden satoa 2008:

Tilastot 1. Ottelut. 2. Pisteet (maalit+syötöt) 3. Jäähyt

#1 Henri Vesikko 6 0 (0+0) 0 Torjuntaprosentti 80,30

Harjoittelumotivaatio hyvä ja otteet ovat olleet kautta-aikain parhaimmat. Kilpailu kolmen maalivahdin kesken on kovaa ja rehtiä.

#5 Jere Väisänen 0 0 (0+0) 0

Oulusta varusmiespalvelustaan pääkaupunkiseudulle suorittamaan tulleelle, lahjakkaalle pelaajalle ei joukkueesta enää joulutauon jälkeen löytynyt paikkaa.

#6 Tomi Turunen 0 0 (0+0) 0

Varamaalivahti

#9 Sami Häppölä 8 (15 (6+9) 4

Elävä legenda taisteli koko alkukauden aina marraskuulle saakka motivaationsa kanssa. Otteet ovat piristyneet ja ne lupaavat piikkipaikkaa Maratontaulukkoon.

#11 Janne Kuusla 8 1 (0+1) 5

Loukkaantumisaltis, elo- ja syyskuun kuntopyörän selässä viihtynyt Janne on kirinyt syksyn hyvällä treenaamisellaan itsensä kuntopuolella omalle tasolleen.

#12 Sami Arima 5 1 (1+0) 2

Peliaika- ja paikka tiukassa, kuuluu vielä harjoitteluvahvuuteen.

#14 Andrei Jääskö 3 0 (0+0) 0

Peliaika- ja paikka tiukassa, kevät mennenee polvea kuntouttaessa.

#15 Olli Pelkonen 9 16 (10+6) 20

Käpylän taitelija ei koskaan ole ollut keskitien kulkija niin harjoituksissa kuin otteluissakaan eli hyvän ja huonon päivän erossa kurottavaa.

#16 Miikka Kiiski 7 3 (1+2) 2

Potentiaalia löytyy, harjoitteluinnokkuus kadoksissa, peliaika keväällä tiukassa.

#17 Ari Oksanen 7 3 (0+3) 2

Sisua, taitoa ja sydäntä riittää, vielä kun saisi palavan halun tulla todelliseksi kaukalopalloilijaksi, vaatinee kuitenkin liikaa.

#18 Aku Lasaroff 2 1 (1+0) 4

Pelipaikka ja -aika enemmän kuin tiukassa. Pitkän syksyn ajan loukkaantuneena, kuntopuoli lienee suuri kysymysmerkki.

#19 Tommi Nikka 7 1 (0+1) 2

Keskenkuntoisena syksyllä joukkueeseen liittyneenä etsii vielä omaa rooliaan kaukalossa. Oulussa pelatessaan teki paljon pisteitä.

#21 Jonne Vaahtera 6 17 (10+7) 31

Motivoituneena ja kaukalossa pysyneenä yksi koko liigan vaarallisimmista ja tehokkaimmista hyökkääjistä.

#22 Sami Luoto 9 22 (11+11) 21

Pitkään pelanneena kaivaa aina vaan motivaation jostain, joka kylläkin välillä harjoittelussa hukassa. Kovaa pelaava ja erittäin kovaa ampuvana on ainainen pelote vastustajille

#23 Tommi Heinonen 9 (8 (2+6) 8

Esimerkillisyyden perikuva voi tarvittaessa lunastaa jo tämän kauden aikana joukkueensa ykköspakin paikan. Otteissa hiukan ailahtelevaisuutta.

#24 Aleksi Rantalainen 8 5 (2+3) 11

Pari vuotta sitten tavoitteekseen itselleen laittanut, olla liigan paras pakki koki jossakin vaiheessa kolauksen lomasuunnitelmien tullessa esille. Kuulunee silti joukkueensa kuuden parhaan pakin joukkoon.

#25 Niko Lintunen 6 6 (4+2) 6

Potentiaalia on, mutta riittääkö pitkäjännitteisyys.

#33 Juhani Holm 5 2 (1+1) 16

Vastoinkäymisten jälkeen löytyi vielä kipinä jatkaa ainakin tämä kausi. Lieneekö loukkaantumiset vieneet paloa harjoittelusta ja otteluista.

#42 Paavo Torkkola 9 20 (9+11) 12

Kuuluu pyörremyrskyketjuun Siivikko-Hermunen-Torkkola. Armoitettu työntekijä niin peleissä kuin harjoituksissakin.

#46 Mikko Joensuu 6 0 (0+0) 0. Torjuntaprosentti 83,47

Harjoitteluinnokkuus hyvää luokkaa, peleissä löytynyt jo varmuutta sekä jaksamista otteisiin. Kuntopohjaa vielä lisää.

#47 Mikko Ikonen 8 24 (16+8) 8

Pallollisena taitava ja hanakka maalintekijä. Pallottomana pelaamiseen ja harjoitteluintoon odotetaan kevääksi roimaa parannusta.

#49 Niklas Paananen 7 1 (0+1) 0 Torjuntaprosentti 81,82

Hyvällä harjoittelumotivaatiolla varustettu veteraanimaalivahti, jolla on myös sanansa sanottavana kevään pudotuspeleissä. Kuntopohjaa vielä lisää.

#55 Sami Lindholm 6 11 (9+2) 0

On löytänyt tiensä joukkueen maalintekijöiden joukkoon. Työ on hiukan rajoittanut harjoittelua, jossa motivaatio huippuluokkaa.

#69 Lauri Penttinen 0 0 (0+0) 0

Alkukauden mukana harjoitteluringissä, palasi joulutauolla ruotuun hyvässä kunnossa, opiskelukiireet vievät vielä miehen kuukaudeksi Prahaan. Vahvistaa joukkuetta helmikuun alusta alkaen.

#72 Niko Hermunen 5 8 (3+5) 2

Pahan loukkaantumisen jälkeen etsi hiukan ottelutuntumaa, mutta tulee jälleen kerran keväällä johtamaan liigan parasta ketjua Siivikko-Hermunen-Torkkola.

#75 Panu Siivikko 8 23 (14+9) 4

Esimerkillinen kapteeni on harjoitellut hyvin, syksyn otteita haittasi Niko Hermusen puuttuminen keskeltä. Löytyy runkosarjan jälkeen jälleen kerran pistepörssin kärkipaikoilta. Valittaneen tammikuun alussa vuoden 2008 KAUKALOPALLOILIJAKSI.

#77 Harri Hautajoki 8 25 (9+16) 4

Hyvän harjoittelu motivaation löytäneenä pelaa ja harjoittelee parasta kauttaan liigassa.

Next Post

VATES-säätiön Kyvyt käyttöön -lehden juttu Bewestä

Maan vanhin kaukalopalloseura Bewe Sport on avannut tietä sosiaaliselle yrittämiselle urheilussa. Harmina on, että tuetut työt ovat määräaikaisia ja se, että palkkatuki saadaan jälkikäteen. Järjestelmään kätkeytyy myös tuloloukkuansa.   Kyvyt käyttöön -lehti (PDF)

Subscribe US Now