BEWE MAISTELI RB-OULUN KÄÄRMEKEITTOA

Bewe
0 0
Read Time:2 Minute, 55 Second

10-9 (2-4,3-1,5-4)

Bewe matkusti Ouluun jo perjantai-iltana valmistautumaan kauden tähän saakka tärkeimpään otteluun. Hyvin nukutun yön jälkeen tuli heti takapakkia lauantain aamujäillä kun kävi selväksi ettei joukkueen yksi sytyttäjistä Juhani Holm mahdollisesti pelaakkaan illan koitoksessa. Holm saatiin kortisonin avulla pelikuntoon ja näin Bewe sai jalkeille parhaan miehistön mukana olleista.

 

 

Ottelu ennätti vanheta 4 minuuttia 13 sekuntia kun Harri Hautajoki veivasi ylivoimamaalin. Oulu tasoitti reilua minuuttia myöhemmin Mikko Helistenin toimesta. Sitten kaukalossa olikin valkoista, Bewen peli käytti omaa tavaramerkkiään eli nopeaa pallorallia. Maaliverkkoja venyttelivät, Oulussa yleensä innostuva Sami Häppölä ja Niko Hermunen. Oululla oli erän loppupuolella oma etsikkoaikansa ja Tommi Nikka käytti tilanteen hyväksi kaventaen ennekuin Panu Siivikko teki onnistuneen rangaistuskuljetuksen. Yksi selvä rangaistukuljetuksen paikkaa eivät tuomarit noteeranneet, kun ykköskentän keskushyökkääjää Niko Hermusta rikottiin. Erä Bewelle 4-2.

Toiseen erään tuli latautunut Oulu ja Mikko Helistenin (2+1) johdolla toinen erä naapurille 3-1. Beweläisten ajatus taisi välillä karkaili kotimatkalle.

Kolmas erä oli kovaa taistelua, mutta aina kuin tyhjistä tuli hyvän kudin omaava ja hanakkaasti aina ampuva Mikko Helisten ja palkkioksi 2 maalia. Bewen vahva pelaaja Panu Siivikko piti Bewen pelissä yhdessä Bewe ikoni Sami Häppölän kanssa, molempien tehdessä 2 maalia. Bewe yritti lopussa vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtia, onnistumatta. Bewen loukkaantuneiden lista jatkui, Janne Kuuslan liittyessä rampojen joukkoon, Oulun Tommi Kurkelalta aivan turha temppu ajaa Kuusla pystyyn kun pallo oli jo Vesikon hyppysissä.
Erä Oululle 5-4 ja koko ottelu 10-9.

Yksi parannus Oulun pelissä oli tapahtunut ylivoimapelissä, kolmesta yrityksestä, 2 maalia. Bewe sai myös yhtä monta yritystä ja samanlaisen tuloksen. Ottelu pelattiin reilussa hengessä ja kaukalossa oli kaksi erittäin kovaa kaukalopallojoukkuetta.

Jarkko Antikainen 0+0+0
Harri Hautajoki 1+0+2
Tommi Heinonen 0+0+0
Niko Hermunen 1+1+0
Mika Hämäläinen 0+0+0
Sami Häppölä 4+0+0
Rami Koivisto 0+0+2
Kim Korhonen 0+0+0
Janne Kuusla 0+0+0
Sami Luoto 0+0+2
Ari Oksanen 0+0+0
Olli Pelkonen 0+1+0
Risto Salminen 0+0+0
Panu Siivikko 3+3+0
Nikolai Simonen 0+0+0
Paavo Torkkola 0+2+0
Henri Vesikko 0+1+0

Maalivahtien torjunnat: Henri Vesikko 39 ja Jouni Hemmilä 27

Poissa kokoonpanosta: Lauri Penttinen, Aleksi Rantalainen, Jonne Vaahtera ja Aku Lasaroff
Erotuomarit: Esa Majava ja Petri Pahtakari

Erikoisuudet: Paavo Torkkolalle 100. piste. Sami Häppölällä on vielä 47 pistettä kirittävää maratonin ykköspaikalle.
Urheiluruudussa tulokset. Raksilassa soi musiikki katkoilla ja kuulutus pelasi kaikilta osin paitsi kuuluttaja oli vielä kylläkin alussa puolivälierävaiheessa

Yleisöä 252

Palkitut: RB-Oulun Mikko Helisten ja Bewen Panu Siivikko.
Bewe matkustaa kohti pohjoista majapaikkaa Jäälihallin pyhättöä, josta monta kertaa on ammennettu kotoisesta tunnelmasta voittofiilis sunnuntain neljänteen otteluun, joka alkaa 15.00. Jääli ei kelvannut bussikuskillemme, eikä safkat eikä kahvit.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

ARS Medicina on nyt Klinikka 22

ARS Medicina on tarjonnut erikoislääkäripalveluja ja leikkaustoimintaa 20 vuoden ajan Iso Roobertinkadulla. Potilasmäärien ja toiminnan voimakkaan kasvun vuoksi aloimme etsiä tyyliämme ja toimintaamme vastaavia uusia toimitiloja vuonna 2005. Uudet tilat löytyivät syksyllä 2006 kolmen korttelin päästä osoitteesta Bulevardi 22. Toimimme Bulevardilla kolmessa kerroksessa: toisessa kerroksessa on leikkaus-yksikkö sekä välinehuolto, kolmannessa […]