BEWE vs DEVILS 16-3

Bewe
0 0
Read Time:3 Minute, 9 Second

Bewen lauantain vieraat, pudotuspeleistä käytännössä ulkona olevat Devilsit tulivat kalakukkokaupunki Kuopiosta. Vaatimattomassa peliasussa esiintynyt joukkue oli matkassa vajaalukuisena, mikä ei selitä vaikka heidän paras pistemies siirtyikin joulutauon aikana Enson Pallon riveihin.

Jäähypörssin ykkösnimi Devilsien Antti Liimatainen hankki ensimmäisen kakkosensa jo ajassa 1.58 ja tutuksi tullutta jäähypenkkiä tarvitsi kuluttaa 29 sekuntia, kun Bewe siirtyi 1-0 johtoon maalintekijänä Panu Siivikko ennen ottelua 1200 pisteen rajan rikkomisesta palkitun Sami Häppölän syötöstä. Devilsien Liimatainen oli asialla kun joukkueelle tuli 5 minuutin rangaistus korkeasta mailasta. Ennen jäähyä Bewe oli siirtynyt 2-0 johtoon. Liimataisen jäähyn aikana Bewe väsäsi 3 ylivoima maalia. Siinä välissä Devilsien maalivahti Saku Pietilä sai tarpeekseen ja maalille luisteli Pasi Karttunen. Ensimmäisen erän viimeinen maali tehtiin ajassa 13.40. Tämän jälkeen Karttunen pitikin maalinsa puhtaana taistellessa tuulimyllyjä vastaan yli toisen erän puolivälin. Eka erä Bewelle 6-0.

Toinen erässä Devilsit olivat parhaimmillaan, mutta vastaavasti Mika Hämäläinen esitti hyviä torjuntoja, vaikka Devilsien maali meneekin Hämäläisen piikkiin. Erä Bewelle 3-1.

Kolmas erä oli Beweltä tehokasta pelaamista ja maaleja tuli 7, joista yksi ylivoimalla. Yhden ylivoimaalin teki myös Devils. Erä Bewelle 7-2.

Bewen avausmaalin tekijä Panu Siivikko pokkasi One1More Sportin lahjakortin. Devilsien parhaana palkittiin maalivahti Pasi Karttunen ja Bewen Most Elmo Player oli Aleksi Rantalainen

Erikoisuuksia: Janne "Kolhu" Kuuslan nenästä tuli muusia pari vuotta sitten Beween tyrkyllä olleen yllättävän paljon pisteitä tahkonneen ja kehittyneen Jari Juvosen kyynärpään ollessa nuijana. Seremonia protokolassa ennen ottelua palkittiin 300 maalin tekijä Nikolai Simonen, 300 pisteen rajarikkomisesta Olli Pelkonen ja urheilutoimittajien valitsema vuoden Kaukalopalloilija Jonne Vaahtera sekä Sami Häppölän maagisen 1200. pisteen saalista. Mukana palkitsimisissa olivat Kaukalopalloliiga, Sokos Hotelli Pasila, Tallink-Silja, Saiturin Pörssi ja Panda.
Erotuomari Mika Soidinsalon pilli soi ennen kuin Sami Häppölän vedosta mennyt pallo oli maalissa. Liekö Soidinsalolla hyvät ennustajan lahjat, mutta niitä taitoja ei ainakaan tässä tapauksessa olisi tarvinnut käyttää, vaan "wossata" ja myöntää virheensä.
Bewen vaihtoaitiossa peliä johti paluun valmennusjohtoon muutaman vuoden tauon jälkeen tehnyt Jouni Ikonen. Ikonen arvioi ottelun jälkeen, että suurin työ on saattaa joukkueensa peli kurinalaisuuden noudattamiseen.

Bewen kokoonpano tehoineen

Jarkko Antikainen 0+0+0
Harri Hautajoki 0+0+0
Tommi Heinonen 1+0+2
Niko Hermunen 0+2+0
Juhani Holm 0+2+12
Mika Hämäläinen 0+0+0
Sami Häppölä 1+4+0
Kim Korhonen 2+1+0
Janne Kuusla 1+0+2
Sami Luoto 1+1+2
Ari Oksanen 0+0+0
Olli Pelkonen 2+2+0
Lauri Penttinen 1+1+0
Aleksi Rantalainen 1+0+0
Panu Siivikko 2+1+0
Nikolai Simonen 1+2+0
Paavo Torkkola 1+0+2
Jonne Vaahatera 2+0+0
Henri Vesikko 0+0+0

Maalivahtien torjunnat Mika Hämäläinen 26, Saku Pietilä 7 ja Pasi Karttunen 42.

Yleisöä 258

Erotuomarit Mika Soidinsalo Kotkasta ja Santeri Valve Helsingin Kaukalopalloerotuomarikerhosta

Seuraava kotiottelu la 12.1. klo 19.15 Lieksan Intoa vastaan. Tervetuloa katsomaan millainen pelimanni pistepörssiä johtava Innon 21-vuotias Tapio Niskanen on, vertailupohjassa löytyy.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

KOKOONPANOON MUUTOKSIA

Joukkueeseen liittyivät ennen vuoden vaihdetta Aku Lasaroff Enson Pallosta ja Rami Koivisto III-divisioonan Devils Duckseista. Vastaavasti meno puolella olivat taksikiireet vienyt Ville Galle ja opiskeluun panostava Toni Bark.