BEWEN ONNISTUNUT MATKA RAUMALLE

Bewe
0 0
Read Time:6 Minute, 31 Second

11-13 (3-5,5-2,3-6)

 

Bewe lähti matkaan parhaalla kokoonpanollaan Raumalle, mukana viime aikoina toipilaina olleet Tommi Heinonen, Sami Häppölä ja Juhani Holm. Alla oli kaksi murskavoittoa Blue Ballista ja Pyrkivästä ja vastustajalla UKP:llä makea voitto liigan kestomenestyjästä Porin Kärpistä. Odotettavissa oli siis tiukka kamppailu liigassa piikkipaikkaa pitävän Bewen ja neljännellä sijalla olevan UKP:n välillä.

 

Ennen ottelun alkua palkittiin edellisessä liigaottelussa 100 tuomitun ottelun rajan rikkomisesta Vesa Paavola. Kollega Marko Oikarinen oli tuon rajan rikkonut jo aiemmin, joten ottelussa oli liigan kokeneimmasta päästä olevat tuomarit.

Kautta-aikain Bewe ja UKP ovat kohdanneet yhteensä 44 kertaa, joista voitot ovat helsinkiläisten hyväksi 35 vs 8 ja kerran on pelattu tasan. Maaliero Bewen hyväksi 486-267. Yksi jännitettävistä seikoista oli myös kumpi Mika, liigan kokeneimmista isokokoisista, torjuntatilaston kärki maalivahdeista Bewen Hämäläinen vai UKP:n Puumala vetää pitemmän korren. Näin ottelu oli valmis alkamaan liigan kahden kokeneimman joukkueen välillä, sillä molemmilla on menossa 15. kausi.

 

Ottelu ei ennättänyt vanheta kuin 45 sekuntia, kun vasta 1000 pisteen tehorajan rikkonut Bewen Panu Siivikko siirsi pallon Puumalan pömpeliin, syöttäjänä pöyrremyrskyketjun vauhdikkain lenkki Paavo Torkkola. On Bewe tehnyt UKP:tä vastaan vieläkin nopeammin maalin kaudella 1993-94 kello ennätti liikahtaa vain 4 sekuntia kun Marko Lampinen siirsi sinisen sisään kenenkäs muunkaan syötöstä kuin Sami Häppölän. Tämä syöttöpiste oli Häppölän ensimmäisiä liigassa ja nythän 1200 pisteen raja on enää 2 pisteen päässä. UKP tasoitti pelin ajassa 6.12 Paavo Torkkolan istuessa jäähyllä laitataklauksesta, josta tuomarit unohtivat antaa 2 minuutin lisäksi 10 minuutin, vai olisiko syy pitänyt olla estäminen. Reilun minuutin päästä UKP siirtyi 2-1 johtoon UKP:n maestron Tero Niemisen toimesta. Sitten alkoikin tapahtua ajassa 11.20 Bewen tasoitus 2-2 Torkkolan tällätessä ja nivusvaivaisen Niko Hermusen tarjoillessa. Pari minuuttia myöhemmin Siivikko muutti numerot 2-3 Sami Luodon avittaessa. Ajassa 14.11 Sami Luoto siirsi ylivoimalla UKP:n Juha Rakkolaisen kärsiessä pientä käytösrangaistusta Aleksi Rantalaisen syötöstä 2-4. Rantalaisen syöttöpiste oli sikäli kummajainen, että se puuttui tilastoyhteenvedosta. Lieko ottelusihteeri Ville Wallinin paikka sittenkin parempi laatikon sisällä kuin ulkona. Kellon näyttäessä 16.23 UKP kavensi ylivoimamaalilla 3-4 Torkkolan istuessa kolttosestaan. Ajassa 16.57 UKP:n Valtteri Raunioille 2 minuutin rangaistus huitomisesta ja samassa ajassa Jonne Vaahteralle 10 minuutin käytösrangaistus sukeltamisesta, jota ei ainakaan sukellusopettajanakin toimiva Bewen valmentaja Tuomas Astren allekirjoittanut, vielä vähemmän Jonne Vaahteraa kiinnostaa teatterikoulun pääsykokeisiin harjoitteleminen. Bewen kokoonpanoon tuli muutoksia, mutta onneksi oli valinnanvaraa.

Raunion jäähyä ennätti kulua vain 15 sekuntia, kun Lahden lahja Nikolai Simonen latoi taululle 3-5 Torkkolan syötöstä. Erä Bewelle 3-5.

 

Toinen erä ennätti vanheta vajaat pari minuuttia Harri Hautajoen saadessa 2 minuutin rangaistuksen naapurin mailasta kiinnipitämisestä. Tämä alivoima kestettiin. Sitten tekikin UKP pari pikamaalia beweläisten uinuessa siirtyen samalla 6-5 johtoon. Bewe tasoitti Pelkosen ja Häppölän toimesta ajassa 28.53 ja 8 sekuntia myöhemmin Kuusla käänsi taululle 6-7. Sitten oli jälleen UKP:n maali-iloittelun aika ja ajassa 31.33 taululla 8-7. Sitten ajassa 37.26 Niko Hermuselle ajattelemisen aiheinen kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä. Toinen erä UKP:lle 5-2.

 

Kolmannen erän alkajaisiksi Bewe tasoitti ottelun 8-8 kellon näyttäessä 42.38, asialla Siivikko ja Luoto. Ajassa 46.13 Bewe siirtyi ylivoimamaalilla 8-9 johtoon Pelkosen tehdessä ja Häppölän syöttäessä. Vajaa minuutti myöhemmin Häppölä syöttö-shown jatkuu ja Kim Korhonen siirtää Bewen jo turvallisen tuntuiseen 8-10 johtoon.

Ajassa 48.20 Bewen räväkästi heittäytyvä Juhani Holm saa kyseenalaisen 2 minuutin rangaistuksen heittäytymisestä ja sitä Holm eikä koko Bewen joukkue ollenkaan sulattanut. Kakkosen lisäksi ottelurangaistus Holmin kieltäydyttyä menemästä rangaistusaitioon ja siitä vielä 5 minuutin rangaistus ja samassa ajassa pieni käytösrangaistus Lauri Penttiselle. Ja sitten vielä Panu Siivikolle ajassa 48.31 2 minuutin rangaistus mailasta kiinnipitämisestä. Nyt oli annettu mahdollisuus UKP:lle. UKP käytti tilaisuutensa hyväkseen kaventamalla ensin 9-10 ajassa 49.31 ja tasoitus 10-10 ajassa 50.53. UKP otti jäähyt ajassa 51.54 ja 52.24 ja ensimmäinen jäähy ennätti vanheta 48 sekuntia kun Korhonen vei Häppölän syötöstä Bewen 10-11 johtoon. Jäähypenkillä riitti istujia sillä ajassa 54.49 Sami Luodolle 2 minuutin rangaistus koukkaamisesta ja UKP tasoitti ajassa 55.28. Bewe siirtyi tässä ennätyspitkässä reilut 60 minuuttia kestäneessä kolmannessa erässä kellon näyttäessä 57.35 11-12 johtoon. Ja Bewen 13. maali oli enää kosmetiikkaa Korhosen ja Häppölän toimiessa kapellimestareina. Maalia ennen ajassa 58.57-59.07 UKP yritti tasoitusta ilman maalivahtia. Kolmas erä Bewelle 3-6.

 

Maalivahtien taistelussa torjuntatilastossa Mika Puumala jatkaa edelleen piikkipaikalla Mika Hämäläisen ollessa viidentenä. Maalivahtien torjunnat Puumala 33 ja Hämäläinen 44.

 

Ottelu oli Veikkauksen tulosvetokohteena vaihdon ollessa tämän päivän tasoon nähden kohtuullinen reilut 6200 € ja kerroinkin oli päivän paras 142,49.

 

Yleisöä vauhdikas, tunteita herättävä ja erittäin tilannerikas ottelu veti n. 50, joka on todella minimaalinen. UKP:n ja Bewen välinen pudotuspeliottelu vajaat 10 vuotta sitten veti lähes 1000 henkeä.

 

Sunnuntaina 9.12. Bewe matkaa Lappeenrantaan, jossa käydään liigan kärkikamppailu RB-93 ja Bewen välillä.

 

Beweläiset:

Jarkko Antiakainen 0+0+0

Ville Galle 0+0+0

Harri Hautajoki 0+0+2

Tommi Heinonen 0+0+0

Niko Hermunen 0+1+2

Juhani Holm 0+0+5+OR

MV Mika Hämäläinen 0+0+0

Sami Häppölä 0+5+0

Kim Korhonen 3+1+0

Janne Kuusla 1+0+0

Sami Luoto 2+1+2

Ari Oksanen 0+0+0

Olli Pelkonen 3+1+0

Lauri Penttinen 0+0+2

Aleksi Rantalainen 0+1+0

Panu Sivikko 2+1+2

Nikolai Simonen 1+0+0

Paavo Torkkola 1+2+4

vmv Tomi Turunen 0+0+0

Jonne Vaahtera 0+0+12

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

SAMI HÄPPÖLÄ RIKKOI 1200 PISTEEN RAJAN

  Bewen taiturimaisesta Sami Häppölästä tuli toinen pelaaja, joka rikkoi Kaukalopalloliigassa huikean 1200 pisteen rajan. Aikaisemmin sen on tehnyt 3 vuotta sitten lopettanut piikkipaikkaa 1268 pisteellä (432+836) pitävä oululainen Hannu Suorsa. Sami Häppölällä on menossa liigassa 15. kausi ja juhlaottelu oli hänen 423.