Bewe perinteisellä pelireissulla Vermossa

Bewe
0 0
Read Time:1 Minute, 23 Second

Beweläiset kävivät ravistelemassa Rovaniemen pölyt pois keskiviikon raveissa. Tällä kertaa ei ollut nimikkolähtöä, johtuen vasta maanantaina tehdystä päätöksestä lähteä nollaamaan Blue Ballin "MURSKAJAISET" ja saamaan finaalihenki päälle. Tämä selvittänee epätietoisille miksei tv-ruuduista ei näkynyt Bewe-loimea.

Paikanpäällä vaalikampanjaansa pitänyt "Julma" Juha Väätäinen, Euroopan Mestari 5000 ja 10000 metrin matkoilta Helsingin ensimmäisistä yleisurheilun EM-kisoista vuodelta 1972 toivotteli myös beweläisille menestystä finaalisarjassa. Perinteiseen tapaan joukkueelle oli varattuna oma kabinetti ruokineen ja virvoitusjuomineen. Pelillisellä puolella ei juurikaan kummoisia voittoja tullut, ellei puhuta alle 100 euron voitoista. Enemmän taisi mennä kuin tulla.

Häppöläkin vai piipahti paikalla koska on ollut jo kuukauden pelaamatta uhkapelejä, onneksi kaukalopallo ei kuulu Häpin sulkulistalle. Välillä muisteltiin viime keväistä Valkosen Ville 2000 euron osumaa, siitä pelihimoa lisää saaden.

Markkinointiakin suoritettiin siinä sivussa jakamalla viimeistä Bewe Magazinea ravikansalle ja Vermon markkinointipäällikköäkin muistettiin upeilla uusilla kypärämallisilla Bewe-pipoilla. Upeimman finaalisarjan kampauksen esitteli räväkkä Emppu Holm irokeesissaan. Mm. Panu Siivikko oli muotoillut partansa perinteiseen finaalimuottiin. Tästä on hyvä jatkaa valmistelua lauantaina 17.3. kotona käytävään kultaisen kotkajahdin
avaukseen.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

FANIMATKA PORIIN!

Bewe järjestää sunnuntaina 18. maaliskuuta fanimatkan toiseen finaaliotteluun Poriin. Bussi otteluun Kärpät-Bewe lähtee Helsingin jäähallilta kello 13. Ottelu alkaa Porissa kello 17. Matka maksaa 30 euroa ja sisältää bussimatkan lisäksi lipun otteluun. Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@bewesportfi-wp20330.test.cchosting.fi . Laita viestiin nimesi ja yhteystietosi. Matka toteutuu, mikäli vähintään 30 henkilöä ilmoittautuu mukaan.