|
Bewe palasi tuloksellisesti kehnon
Karhu-Kissat -koitoksen jälkeen voittojen tielle kaatamalla kotonaan
Nikkarit. Bewen kanssa tasapisteissä olleet riihimäkeläiset taipuivat
numeroin 6-1. Voitollaan Bewe nousi II divisioonan etelälohkon kolmannelle
tilalle. Kotkan Titaanit porskuttaa kärjessä valitettavan vakuuttavasti.
 ©Jonne Vaahtera
Bewe vei peliä alusta asti, eikä
ote tällä kertaa kirvonnut käsistä missään vaiheessa.
- Olihan tämä ihan erilaista. Karhu-Kissojakin
vastaan eka erä oli hyvä, mutta nyt oli koko peli ihan ok, kiteytti
Bewen parhaana palkittu puolustaja Jan Hagelberg.
Hän kiitteli edellispäivän harjoitusta:
- Auttoi paljon, että oli treeni alla.
Jaloissa oli irtonainen olo.
Hagelbergkin osui
Bewen avausminuuttienkin hallinnasta
huolimatta ensimmäinen maali nähtiin vasta 16. peliminuutilla. Roopertti
Martikainen ohjasi ylivoimalla kanadalaispakki Stefan Wonforin siniviivalaukauksen
sisään. Esa Kivistökin sai syöttöpisteen.
Bewe osui ylivoimalla myös toisen
erän kolmannella minuutilla. Jan Hagelberg iski ensimmäisen kakkosdivariosumansa
Kivistön ja Riku Rahikaisen esityöstä.
- Olihan sitä ensimmäistä maalia
jo odotettukin. Muutama paikkakin on ollut, Hagelberg totesi.
- No, minulle riittää yksi maali
kauteen. Jatkossa voin keskittyä syöttelemiseen, hän naureskeli.
 ©Jonne Vaahtera
Kaksi alivoimamaalia
Bewe intoutui mässäilemään erikoistilanneosumilla.
Kivistö teki alivoimalla 3-0-numerot Wonforin istuessa kaksiminuuttistaan.
Olli-Valtteri Laaksonen muotoili ylivoimalla toisen erän jälkeisiksi
lukemiksi 4-0. Hagelberg otti erän lopussa väkivaltaisuudesta kaksiminuuttisen,
jota jäi päätöserään jäljelle 1.35. Ennen sen päättymistä
Bewe-kapteeni Janne Sulento niittasi isännät viiden maalin karkumatkalle.
Bewen maalilla 29 kertaa torjuneen Joni Hallikaisen nolla särkyi harmittavasti
ajassa 42.35, kun Nikkarien Timo Nieminen onnistui. Sen jälkeen molemmat
joukkueet keskittyivät lähinnä jäähyilemiseen. Enempää erikoistilannemaaleja
ei kuitenkaan nähty. Sen sijaan Kivistö sinetöi viimeisellä minuutilla
loppunumerot tasakentällisin.
Häntäpää
vielä vastassa
Kivistö (2+2) oli Bewen tehokkain.
Kahteen pistemerkintään ylsivät Martikainen (1+1), Hagelberg (1+1),
Sulento (1+1), Rahikainen (0+2) ja Wonfor (0+2).
Bewellä on II divisioonan alkusarjassa
vielä kolme peliä. Jäljellä olevat vastustajat ovat miehittäneet
sarjataulukon häntäpään. Lauantaina 29.10. Bewe kohtaa Järvenpäässä
Haukat ja sunnuntaina 30.10. Helsingin harjoitushallissa Viikingit,
joka isännöi. Alkusarja päättyy Bewen osalta lauantaina 5.11. klo
18.30 pelattavaan kotiotteluun, jossa vastustajana on Nummelan Palloseura.
Lisää kuvia ottelusta:
http://jonnevaahtera.kuvat.fi/kuvat/Urheilu/J%E4%E4kiekko/Bewe+Sport-+Nikkarit/ |